Unelmoijan elämään sisältyy paljon odottelua. Tällä odotellaan nyt kiinteistökaupan toteutumista. Sen piti jo olla ihan selvä juttu, mutta niin vaan paperityöt hidastavat unelmaan käsiksi pääsemistä. Hankalinta on, etten tiedä, milloin homma on paketissa. Ei auta, kuin odotella. Huomaan, että tällainen kärsivällisyys ei ole yksi vahvuuksistani. Ylikierrokset sähköistävät arkea ja sukat pyörivät jalassa. Koetan miettiä, että tässä on nyt ihan positiivisesta asiasta kyse ja ei edes oikeasti ole mikään kiire. Kaivan esiin tutut stressinhallinnan konstini: kynttilän, teekupposen ja keskeneräisen legohomman rakentelun. Kyllä tästä selvitään ja pääsen vielä toteuttamaan suunnitelmiani ja elämään unelmaani todeksi!
Itseasiassa voisin olla tällaisesta odottelutilanteesta kiitollinen. Elämä on nykyään niin täynnä pikaruokaa, pikamuotia ja silmissä vilisevää viestintää, että odottelu on suorastaan luksusta. Tekee hyvää, että en saa shoppailtua valitsemaani asiaa nopeasti dopamiinin höyrytessä. Kun muistelen aiempia asuntokauppoja, niin yleensähän niihin kuuluu erinäisiä viivästyksiä ja jännitystaisteluja siitä, saanko lempikohteeni omaksi ja milloin on avaimet kädessä.
Elämän suuret unelmat sisältävät yleensä odottelua. Minä en ole kokenut raskaana olemista tai adoptioprosessin loputtomuutta, mutta sisarusten lasten kohdalla tuo aika on ollut minullekin tärkeä osa sen uuden ihmisen saapumista. Olemme porukalla olleet malttamattomia ja ostelleet sitten pieniä vaatteita ja muita tarvikkeita kuin korvikkeena sille, että vauvaa ei vielä pääse hypistelemään. Koiranpennun ja aikuisen karvakuonon kotiin saapumisen vaiheita on tullut koettua ja onhan sekin aika hermoja raastavaa kaikessa ihanuudessaan. Mutta lopputulos on ehdottomasti ollut vaivan väärtti.
Päätin alkaa jakaa ajatuksiani juuri blogin kautta siksi, että tällainen sivu on jotenkin rauhallinen vaihtoehto sosiaalisen median vilinälle. Olen pitänyt somesta taukoa ja Facebookin tai Instan selaaminen ei olekaan enää mukavaa, vaikka aiemmin olin siihen tottunut. Ehkä nyt on hitaamman unelmoinnin ja tunnelmoinnin aika. Lenkit Epun kanssa metsässä ovat sitä verkkaista elämää, josta pidän. Sukkien pyöriessä jalassa milloin jonkin mukavan tai milloin ikävän odottelun vuoksi, on hyvä aika pysähtyä vaikka sen puun kohdalla, jossa tikka naputtaa. Kun painan korvan runkoa vasten ja kuulen linnun ja puun yhdessä muodostaman äänen, ei minulla ole kiire minnekään – ei edes kohti suurimpia unelmiani.
Luo oma verkkosivustosi palvelussa Webador