Terveiset 30-luvun hirsitalosta Pirkanmaalta! Näin se kävi yksi unelma toteen viime viikolla, kun asuntokaupat tehtiin ja sain avaimen talooni. Ostokseni on ollut jokusen vuoden tyhjillään ja kaupan mukana ei tullut ainuttakaan dokumenttia, joista olisin saanut tietoa kiinteistön kunnosta tai vaiheista. Näytössä kyllä kurkin kaikki paikat, mutta aikamoinen yllätyspakkaus tälläinen hankinta on, ja onneksi hinta sen mukainen. Nyt olen muutaman päivän ennättänyt siivota, koluta ja kaivella ja onnekseni yllätykset ovat olleet iloisia.
Olin varautunut myyräkuumeenkestävin maskein, kertakäyttörievuin, verkoin ja valkosipulirouhein taistelemaan jyrsijälaumaa vastaan talon hallinnasta. Mutta ensimmäisen siivouskierroksen jälkeen ketään ei palannutkaan papanoimaan pitkin lattioita. Kurkistus talon alle tuotti suorastaan onnen tunteen, kun olin varautunut kohtaamaan lattiasienihirviön ja pohja olikin siisti ja päivä paistoi sujuvasti vastaan talon toiselta puolelta. Alin hirsikerros, joka oli yhdeltä sivulta piiloutunut vuosien varrella kertyneen mullan ja heinikon sisään, kesti sekin mainiosti lapioni täräytyksen.
Malttia minulta löytyy siihen, että joudun hommissa panostamaan alkuun kaikenlaiseen käytännölliseen ja malttamaan kauneuspuolen kanssa. Talo ei ole tässä ajassa katselijan silmiin mikään kaunotar, koska muutama vuosikymmen sitten se on koristeltu vaaleanruskeilla, hiekkapintaisilla Karaatti-levyillä. Olin siirtänyt ulkoverhouksen entisöinnistä haaveilun jonnekin kauas tulevaisuuteen. Remonttia varten kurkkasin, mitä materiaaleja mahtaa levyjen alla olla. Ja voi ihmettä! Siellähän onkin hyvässä suojassa tallella alkuperäinen, punamultainen lautaverhous! Jospa siis jo ensi kesänä pääsenkin kuorimaan taloni esiin entiseen loistoonsa, saman näköisen ulkorakennuksen rinnalle. Saapa nähdä, mitä tarkemmat tutkimukset osoittavat, mutta toivoa ulkoisesta kauneudestakin siis on.
Sisällä on edessä purkuhommia, heti mahdollisten asbestimateriaalien kartoittamisen jälkeen. Kerrosten kuorimista riittää sielläkin siis. Mutta paljon minun silmääni hivelevää vanhaa on jo näkyvillä. Keittiö nurkassa oleva hella odottaa nuohoojan hellää käsittelyä ennen tulien laittoa. Yhdessä huoneessa on alkuperäinen puulattia käytössä. Toivottavasti sitä löytyy lisää muualtakin vuosien kerrostumien alta. Ja vanhoja ovia lepää vintillä odottamassa uutta käyttökierrostaan.
Kodilta talo ei ihan vielä tunnu, vaikka työmaalla on jo mukava hörppiä glögiä ja sytytellä kynttilöitä mukanani tuomiin lyhtyihin. Sekään ei ole tässä vaiheessa vielä varmaa, tuleeko tästä minulle ja Epulle koti vai kesämökki. Mutta joka tapauksessa meillä on nyt oma, kiinnostava ja mukava piste maailman kartalla. Heti, kun yksi talon mukana tulleista sohvista saatiin siistittyä käyttöön, Eppu asettui sille jo päiväunillekin. Rappukäytävän ääniin ei täällä tarvitse havahtua. Pihassa olen päässyt muutamien ohi kulkevien naapurien lisäksi tervehtimään korppia ja peuroja, ja jossain lähistön puussa kuului se tikankin kotoisa koputus.
Luo oma verkkosivustosi palvelussa Webador