Toinen reissu remonttikohteeseen on takana. Paikka alkaa tuntua jo omalta. Koska voimani ovat vielä uupumuksen jäljiltä rajalliset ja seikkailussa on mukana myös Eppu-koira ominen tarpeineen, ei viikko mennyt pelkästään hiki pipossa puuhatessa. Monet hetket istuimme myös paikoillaan ja katselimme, missä sitä ollaan. Keskeneräisissä huoneissa hengailu, päiväunien ottaminen ja metsän torvijäkälien tutkiminen ovat niitä juttuja, jotka juurruttavat meitä tähän paikkaan.
Jotta ne päikkärit maittavat, vaatii nuori koira kunnon kävelylenkkinsä, joten ensimmäisistä päivistä alkaen olemme tutkineet ahkerasti myös talon ympäristöä. Reissuilla on löytynyt peurojen reittejä, vanha mylly ja monta kiintopistettä luonnon keskellä, joihin on mukava palata jo uudelleenkin. Viimeiset neljä vuotta olen asunut ihan pikkukaupungin keskustassa ja nauttinut kaupunkipuistoista ja kävelymatkoista palveluihin. Tunnustan, että olen muutaman saarnankin pitänyt siitä, että mitä se maaseudun rauha oikein edes on. Että kuka saa mielenrauhaa talousmetsistä ja pimeän hiekkatien ees taas tamppaamisesta! En olen tainnut ihan hahmottaa, millaisia merkityksiä luonnon keskellä asumisella voisi minun mielelleni olla.
On tässä tuuriakin ollut matkassa talokaupoilla, kun ei tullut kovin tarkkaan ajeltua seutuja läpi ennen ostopäätöstä. Olisihan siinä kulman takana voinut olla tyly sikalahalli tai meluisaa pienteollisuutta. Tutkimusretkien perusteella meidän kiintopistettämme ympäröi aika idyllinen maaseutu. Metsät ovat monipuolisia ja niissä risteilee monenlaisia reittejä, joilla koira voi kulkea pitkässä hihnassa. Viereisestä, vanhasta kyläkoulusta on muistona kauniin rakennuksen lisäksi katuvalot, joiden alla korpielämään totutteleva koira voi rauhallisin mielin käydä iltapissalla. Ja suurin osa naapurirakennuksista on niitä punamultaisia taloja, joiden perinteisyys tuo minulle lapsuuden mummoloista tuttua mielenrauhaa.
Elämästä ei voi tietää, mihin se meitä Epun kanssa vielä vie. Mutta nyt tuntuu hyvältä, että tässä on yksi piste maailmankartalla, jossa voin rauhassa hengittää omaa elämääni. Aika monille suomalaisille sellainen on mökki, joka pysyy, vaikka arki sinkoilisi paikkakunnalta toiselle. Haluan pitää mielen avoinna sille mökkimahdollisuudellekin. Ei tässä ruveta hampaat irvessä vanhaa taloa paukkupakkasilla asumaan. Mutta innolla odotan sitä, että kohtapuoliin keittiön nurkasta saadaan kosteusvaurion jäljet pois, ja pääsen ainakin kokeilemaan ihan koko arkeni siirtämistä tänne. Kenties se alustavissa kaivauksissa keittiöstä löytynyt puulattiakin saadaan helposti käyttöön. Lastulevy-, lasivilla- ja muovimattokerrosten alta esiin kurkistanut komea lattialistakin kutsuu jo asettumaan taloksi ja katsomaan, millainen seikkailu tästä pisteestä alkaa.
Luo oma verkkosivustosi palvelussa Webador