Vuodenvaihteen alla tuijotin siskoni keittiössä kännykkääni ja mietin, uskallanko painaa lähetä-nappia. Sinne meni vuokra-asunnon irtisanomisilmoitus! Remonttityömaallani vierailevat ihmiset eivät ehkä arvaisi, että olen kuukauden päästä täällä vakituinen asukas. Jouduin puntaroimaan jatkuvan paikasta toiseen ajelun ja mukavuuksista hetkeksi luopumisen välillä. Vanhana retkeilyautoilijana kallistuin sille kannalle, että mennään vaikka auton vessalla, kantovesillä ja lattioiden lautareiteillä kohti kevättä, jotta arkeni ja elämäni pääsee viimein asettumaan yhteen paikkaan – varsinkin, kun se tuleva alkaa jo tuntua kodilta.
Uusi kotini on tosin tällä hetkellä vielä hieman resuisessa kunnossa ja sen siistiksi saattamista ennen muuttoa horjuttaa ärhäkkä flunssa. En siitäkään huolimatta anna periksi enkä halua edes viivästyttää muuton toteutumista. Isosiskon patistaessa minua lepoasentoon kotinsa sohvan nurkkaan, hommaan itselleni sijaisia raksalle. Ennen seuraavaa kaupunkiasunnolla käyntiä täytyy puretun lattian tilalle saada sen verran uutta kerrosta, että hiiret pysyvät poissa ja lämmöt eivät mene ihan harakoille. Ilmeisesti haluan tätä muutosta ihan tosissaan! Ja siinä vaiheessa, kun flussan lisäksi autokin yhtenä aamuna kulki vain neljääkymppiä ja antoi virheilmoitusta, otin tilanteen suorastaan minulle asetettuna haasteena, josta aion puskea läpi. Vaikka ei tässä varsinaisesti mikään kiire uuteen ole. Ei vanhan talon kanssa voi olla.
Ennen tautia kerkesin olla mukana keittiön ja eteisen purku-urakassa. Olipa ihanaa päästä oikein kunnolla kaivautumaan talon sisuksiin! Lastulevyt, muovimatot ja villat saivat kyytiä nopeasti ja niiden mentyä pääsin navettahommien tunnelmaan mättäessäni alapohjan olkitäytettä kottikärryihin. Siinä hommassa on sitten muuten talikko aivan ehdoton työväline - lapiolla tuolle kakulle ei olisi mahtanut mitään. Onneksi talon mukana tuli talikko ja pari heinähankoa vielä kaupan päälle. Fyllinki oli niin siistissä kunnossa, että olisi tehnyt mieli pistää se säkkiin ja takaisin käyttöön. Jo moneen kertaan uusiokäytetyt pohjan puut piti kuitenkin vaihtaa ja niin pääsivät oljetkin tontin laidalle maatumaan.
Seinähirret saivat vain hieman kosmeettista paikkailua osakseen ja nyt onkin jo menossa sitten uuden lattian rakentaminen. Purkuporukan kärsivällisyys ja taidot eivät riittäneet säilyttämään keittiön leveitä lattialankkuja, joten uudet on tilattu sahalta. Ehkä hyvä, koska olihan sitä hometta siellä yhdellä laidalla ja urakka olisi ottanut tässä kohtaa aikaa, jota tarvitaan nyt muuhun. Seuraava mahdollisuus opetella itse lattian irrottaminen ja säästää vanhaa on eteisen puolella. Vanhan talon kunnostaminen on minulle pitkälti myös opiskelua. Perinnemestarin kirja kuluu käsissä ja netistä ja ammattilaisilta tarttuu näppeihini lisää tietoa ja ymmärrystä koko ajan.
Lattioissa ja seinissä on tullut vastaan paljon kauniita tapetteja. Niiden liisteröinnin ajankohtaa voin vain arvailla, mutta eristeinä käytetyissä sanomalehdissä on kätevästi päivämäärät. Olen päässyt lukemaan uutisia ja mainoksia 50- ja 60-luvuilta, ja eteisen seinästä pilkistää myös 1937 päivätty eli talon rakennusvuoden lehti. Hetken mietin, pitäisikö hauskoja ilmoitussivuja säästää ja laittaa vaikka vintin seinille Tauno Palon kuvan viereen. En kuitenkaan halua asua museossa. Taloni on vanha ja pidän siitä seikasta ja kaikista kerrostumista. Minun kotiini kuuluu kyllä monia vanhoja esineitä, mutta kaikkea ei tarvitse säästää.
Pintoja uudelleen rakentaessa on hauskaa myös jättää sinne piiloon niitä vanhoja sivuja ja arkkeja seuraavienkin remontoijien löydettäväksi. Keittiön rossipohjaa haravoidessani noukin sieltä muun roinan ohella vanhan pullon. Sitten kuulin rakennusammattilaiseltani, että se on ollut siellä luultavasti nappaamassa pahoja henkiä. Minun maailmaani ei tuollaisia ilmiöitä kuulu edes pullon suhinana, mutta täytyyhän se sinne takaisin asetella jatkamaan kulttuuriperintöään. Tärkeintä on kuitenkin nyt luoda se uusin kerrostuma, turvallisen tuntuiset seinät (ja ne lattiat) omalle elämälleni.
Luo oma verkkosivustosi palvelussa Webador